Facebook kertoi, että ketunlossi on jälleen talven jäljiltä paikoillaan eikä säätiedotuskaan luvannut pahempia sateita, joten suuntasimme sunnuntain viettoon Repoveden kansallispuistoon. Reitiksi valikoitui tällä kertaa ihan perus Ketunlenkki pistolla Määkijään kahvipaussille.
Mukaan lähti lapsista kolme nuorimmaista poikaa (5, 8 & 12v).
Retki aloitettiin Lapinsalmen pysäköintialueelta ja päädyimme kiertämään lenkin myötäpäivään.
 |
| Reitti itsessään oli pääosin sula, mutta vesistöt vielä isoilta osin jäässä. |
Lapinsalmen riippusillan jälkeen suuntasimme suoraan kohti Katajavuorta poikkeamatta alhaalla rannassa olevalla nuotiopaikalla.
Katajavuorelle johtavalla polulla aurinkokin löysi seuraksemme.
Vielä pitkospuut ennen Katajavuoren juurelle saapumista.
Ja sitten kavuttiin. Ja kavuttiin. Ja vieläkin kavuttiin.
Portaita Katajavuorelle noustessa on reilusti yli 200. Joku on lukeman ylhäällä kaiteeseen raapustanutkin, mutta en koskaan muista sitä muistiin laittaa. Tai ikuistaa kuvaan.
Hyvä syy mennä taas...
Vielä viimeiset portaat ja kallion ympäri huipun näköalatasanteelle.
Ja kyllähän näitä maisemia kelpaakin ihastella. Kerta toisensa jälkeen.
Suojaisammasta rannasta Repovesi vielä osittain jäässä.
Katajavuorelta suunnattiin kohti Kapiaveden tulentekopaikkaa erittäin vaihtelevissa maastoissa.
Lenkkiä voi lyhentää n 1,4 km oikaisemalla Lapinsalmelta rantaa pitkin suoraan Kapiavedelle. Ensimmäisellä Repoveden reissullamme v 2014 teimme näin. Nyt kaikki kuitenkin jaksoivat jo vuorellekin kavuta. :)
Lenkkiä voi lyhentää n 1,4 km oikaisemalla Lapinsalmelta rantaa pitkin suoraan Kapiavedelle. Ensimmäisellä Repoveden reissullamme v 2014 teimme näin. Nyt kaikki kuitenkin jaksoivat jo vuorellekin kavuta. :)
Kapiaveden tulentekopaikalla on runsaasti tilaa isommallekin porukalle ruokailijoita. Edellinen porukka oli juuri lopettelemassa, joten säästyimme tulenteolta. Evääksi olimme tällä kertaa laittaneet broilerikebakkoja ja halloumi-kasvisnyyttejä. Päiväretkillä jaksaa kantaa vähän hienompia eväitä, kun ei tarvitse montaa tuntia kannella.
Vatsa täynnä jatkoimme matkaa kauniista maisemista nauttien.Sulamisvedet virtasivat vuolaina puroissa.
Kuopus jaksaa aina etsiä puista naavaa, eli oman näkemyksensä mukaan peikon tai tontun partaa. Repoveden maastoissa etsiminen on melko helppoa.
Paikoin polkua ei juuri kivikosta erota, eli kovin huonojalkaiselle tämä reitti ei sovellu.
Yhdessä kohtaa polku kulkee aivan rannan ja kallioseinämän välissä ja keväällä vesi oli melo korkealla.
Kuivin jaloin kuitenkin selvittiin.
Poikkesimme Ketunlenkiltä parinsadan metrin verran Määkijän tulentekopaikalle välipalalle ja kahville. Suklaabanaanit valmistuu helposti itse melko pieneltäkin.
Kesken syönnin taivas päätti heittää niskaamme muutaman minuutin vettä, mutta onneksi sade kuitenkin taukosi melko nopeasti.
Päästessämme Ketunlossille taivas aukesi uudelleen ja tällä kertaa sade ei enää loppunutkaan.
Lossikin oli tietenkin juuri vastarannalla.
Loppumatka lossilta pysäköintialueelle on onneksi helppokulkuista hiekkatietä ja melko nopeasti pienetkin jalat sateessa kulkivat, vaikka kilometrejä vaativassa maastossa jo olikin useampia takana.
Vedenpitävät varusteet pelastivat suuremmalta kastumiselta ja kaikkinensa retki oli kuitenkin varsin onnistunut.
