Pukalan virkistysmetsä, Juhannusretki 24.-25.6.2016

Kesän ajalle on jo pitkään etsitty uusia retkeilykohteita kohtuullisen ajomatkan päässä kotoa.

Juhannuksen retkikohteeksi valikoitui Pukalan virkistysmetsä Orivedellä.

Päädyimme kiertämään alueen molemmat n 6 km:n rengasreitit ja yöpymään Valkeajärven laavulla tai sen läheisyydessä teltassa.

Suht kelvollisen kartan saimme tulostettua Retkikartta -sivustolta.

Matkassa tälläkin kertaa vain kolme nuorimmaista poikaa (5, 9 & 12v) isompien muksujen viettäessä juhannusta kaveriporukoissaan.

Päädyimme aloittamaan retken Roninmaan pysäköintialueelta, jonne olisi kyllä ollut hieman hankala löytää ilman navigaattoria.

Tien varressa oli kyllä retkeilyreitti-kylttejä, mutta missään ei kerrottu pysäköintialueiden nimiä. Itse asiassa emme edes hoksanneet niitä kahta aiempaa pysäköintialuetta, mutta onneksi tie päättyi Roninmaalle, joten siitä ei päässyt ohi ajamaan.

Lähdimme matkaan vasta lähempänä kahta, joten päädyimme oikaisemaan hieman alussa suoraan pysäköintialueelta metsätietä pitkin varsinaiselle reitille. Risteämäkohta oli hyvin merkitty luontoon.

Lähdimme siis Roninmaalta kiertämään reittejä vastapäivään, joka osoittautui seuraavana päivänä hyväksi ratkaisuksi, koska isoimmat mäet olivat nyt alamäkiä.







Jo ennen reitin poikkeamista Neejärven rantaan saimme kulkea hyvin vaihtelevissa maastoissa.

Osittain polku oli jopa lähes umpeen kasvanut, mutta sinisiä reittiopasteita oli kuitenkin sen verran tiheään maalattu, ettei eksymisen vaaraa ollut.







Neejärven jälkeen ylitettiin tie, jota pitkin aiemmin ajoimme pysäköintipaikalla ja jatkettiin pitkin puronuomaa kohti Iso-Musturia. Lapsia ihmetytti lähes mustalta näyttävä vesi purossa.

Iso-Musturin rannassa oli laituri, joka mitä ilmeisimmin kuului mäen päällä sijaitsevalle Ikkalan tilalle.

Tässä kohdassa menimme myös hieman harhaan, koska kartan mukaan Ikkalalle poikkeava haara olisi vasta kauempana rannasta, mutta rannasta lähti vain yksi polku "ylöspäin" ja tämä johti suoraan tilan pihaan. Palasimme siis takaisin rantaan ja pienen tutkiskelun jälkeen hoksasimme tutut siniset merkit pienen pusikon toisella puolen ja pusikon jälkeen reitti haarautuikin sitten oikealle. Tuota karttaan merkattua risteämää Ikkalalle emme kyllä rekisteröineet.

Kesäinen metsä tarjosi meillä tuhatmäärin patikointikavereita, joita välillä piti pysähtyä vähän häätämään kauemmas. Aika toivoton tehtävä kylläkin...

Kuopuksellemme ainainen suuri ihailun kohde on puunrungoissa kasvavat käävät. Hän on nimennyt ne tontun tuviksi (näyttävät katoilta) ja tässä kasvoi tietenkin tonttujen kerrostalo.





Reitillä oli kauttaaltaan melko usein polulle kaatuneita puita, jotka olivat usein aikuiselle liian korkeita ylittää, mutta turhan matalia alittaakaan. Onneksi maasto oli yleensä sellaista, että puun saattoi myös kiertää.

Reitti poikkesi jälleen metsätielle ja päättelimme tulleemme Siitinjärven pysäköintialueelle. Täällä olikin useampi auto parkissa. Pidimme pienen evästauon ja jatkoimme matkaa. Heti metsätaipaleen jälleen alkaessa näkyi pienen nyppylän takaa myös leiriytyjiä. Karttaan olikin merkitty tähän yhteyteen telttailualue. Lähemmin emme käyneet paikkaan tutustumassa.

Reitti kulki hyvän tovin pitkin Siitinjärven rantaa kääntyen lopulta kohti Valkeajärveä.

Jo metsässä alkoivat pitkospuut, joita jatkui useamman sata metriä ensin kallionseinämää myötäillen ja lopuksi pitkin avointa suon reunaa. Aikamoinen esterata oli tämäkin pätkä paikoitellen ja pitkospuut useista kohdista jo melko pahoin lahonneet.

Suotaipaleen jälkeen kuljettiin jälleen metsäisempää osuutta.
Hieman hilpeyttä herätti polun varresta löytynyt Joulupukin reki.

Lopulta alkoi puiden välistä pilkottaa määränpäämme, Valkeajärvi.
Polku alas rantaan oli melko jyrkkä, mutta käsi kädessä oli turvallista kulkea. Vastaan tullut lapsiperhe kertoi laavun olevan melko kansoitettu ja itse aikoivat katsomaan voisiko yöpyä toisessa suunnassa olevan niemenkärjen tulisijan lähellä. Me päätimme kuitenkin jatkaa matkaa laavulle.

Polku poikkesi vielä rantakallioilta melko vetiseen metsään. Pian saimme kuitenkin ensin puuvaraston ja sitten laavun näköpiiriimme.
















Tämän lähemmäs laavua emme sitten menneetkään, sillä laavun viereen oli jo pystytetty isohko telttakin ja lisäksi kanssamme tuttavuutta teki 4-5 (en ihan pysynyt laskuissa mukana, kun olivat niin samannäköisiä) melko kovaäänistä vapaana juoksentelevaa koiraa, joita oma koirammekin piiloutui isännän jalkojen taakse.

Löysimme kuitenkin teltoille kelvolliset paikat puuvaraston ja rannan välistä laavun takapuolelta ja saimmekin olla tässä väliin kaikunutta äänekästä haukuntaa lukuunottamatta ihan rauhassa luonnon kauneudesta nauttien.

Matkaa ensimmäiselle päivälle kertyi gps:n mukaan vajaa 6 km ja aikaa patikointiin käytettiin pysähdyksineen 2 h 20 min.

Keskimmäinen keskittyi luonnon kuvaamiseen kahden muun pojan vetäytyessä hetkeksi telttoihin lötköttelemään.








Kotona kuivattu ja pussitettu jauhelija-spagettipata valmistui nopeasti kaasukeittimellä. Osa porukasta tarvitsee gluteenitonta sapuskaa ja tästä syystä valmispussit eivät aterioiksi kelpaa.

Isompien poikien teltalta löytyi pieni kaveri, joka kyllä oli ujohkoa laatua ja vilisti melko pian takaisin metsän suojaan.

Ruuan jälkeen ohjelmassa oli tietenkin tiskaus, jonka reipas juuri 9v täyttänyt poikamme halusi hoitaa.

Koira keskittyi lepäilemään mättäällä. Liekö vaisuuteen syynä pitkä kävely suht lämpimässä kelissä vai ajoittain kuuluva mahdoton räksytys laavulta. Harvemmin tätä koiraa kuitenkaan näin paikoillaan näkee.

9-vuotiaamme halusi huolehtia myös nuotion laitosta ja ammattilaisen ottein homma hoituikin.

Nuotiolla iltapalaletut valmistuivat retkimuurikalla helposti ja nopeasti.

Itse päätin pulahtaa pienelle iltauinnille, jonka jälkeen nautimme vielä hetken nuotion lämmöstä keskikesän ilta-auringossa ennen yöpuulle vetäytymistä.

Näin ihanaan maisemaan heräsin hieman ennen seitsemää, kun koira halusi jaloittelemaan.

Jatkoimme jaloittelun jälkeen vielä unia ja pari tuntia myöhemmin maiseman olikin vallannut aamu-usva.

Kuopuksen aamupusut puuronkeiton lomassa toivat kuitenkin aurinkoa ainakin mieleen.

Kaurapuuro kera illalla keitetyn mehukeiton sekä pannukahvit. Näillä käynnistyi hyvin päivä ja aamupalan jälkeen laitoimmekin leirin kasaan ja suuntasimme kohti toisen vaelluspäivän haasteita.






Kuopus olisi kyllä halunnut jäädä toiseksikin yöksi, mutta valitettavasti ylimääräistä evästä ei oltu varattu ja pakko oli suunnata eteenpäin.

Laavulta matka jatkui pitkin Valkeajärven rantaa metsäisissä maisemissa vuoroin ylä- ja alamäkeen. Enimmäkseen kuitenkin alamäkeen ja olimmekin onnellisia valitusta kiertosuunnasta hyvin vielä mielessä edellisen päivän laskeutuminen Valkeajärven rantaan. Joku lapsistakin taisi mainita pienessä nousussa, että ei tämä mitään, mutta aatelkaa, jos olisi pitänyt kiivetä se eilinen mäki ylös.














Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen puiden välistä alkoi pilkottaa Vähä-Musturi, jonka rantaan päästyämme pidimme pienen evästauon ja päätimme kiertää järven vasemman kautta ympäri ja pitää pidemmän tauon karttaan merkityllä nuotiopaikalla.

Kierros poikkesi ensin rannasta hieman metsän puolelle ja oja ylitettiin siltaa pitkin.

Tämän jälkeen polku kulki melko lähellä rantaa eikä esteiden ylitykseltä vältytty tälläkään pätkällä.

Viimeiset pitkospuut ennen pieneen niemenkärkeen tehtyä nuotiopaikkaa saatiin kulkea todella pusikossa.

Nuotiopaikka oli ollut vuoltujen makkaratikkujen määrästä päätellen ahkerassa käytössä. Istuinpuut olivat jo osittain lahonneita, mutta hyvin kestivät kuitenkin.







Vähä-Musturin jälkeen jo hyvin pian pilkottivat Iso-Musturin rannat ja raivaustarvettakin olisi jälleen ollut, mutta ihan käsivoimin ei siitä yrityksestä huolimatta selvitty.

Iso-Musturin rannasta reitti alkoikin sitten nousta ylöspäin ja paikon oli aika rankkaakin. Maisemat Vartiavuoren rinteiltä järvelle olivat kuitenkin hienot.

Välillä kuljettiin pienemmän lammen rantaa alavammissa olosuhteissa ja taas kavuttiin ylöspäin.

Viimein vastaan tuli helpottava opaste, joka kertoi matkaa olevan takanapäin enemmän kun edessä.

Viimeinen kilometri pitkin Valkealahden rantaa oli selvästi helpompikulkuisempaa ja kapuamista vaadittiin vain polun yli kaatuneiden puiden ylittämiseen.

Matkaa taitettiin melko kapealla kaistaleella veden ja kallion välissä. Kuopus nimesi kallion Haamukallioksi, mutta ei osannut kertoa, miksi se hänen mielestään näytti siltä.

Viimein saavuimme Pukalan laavulle, jossa olikin reilusti väkeä. Ilmeisesti sekä laavussa, että teltoissa oli ollut yöpyjiä ja lisäksi rannassa oli useampi kanootti. Osa väestä oli läheisessä saaressa, jonne pääsi siltaa pitkin.

Pidimme reilun mittaisen tauon syöden kunnon ruuan ja keitellen päiväkahvit ennen viimeisen kilometrin rutistusta kohti autoa. Aurinkoista rantaa kulkiessa ystävämme hyttyset olivat pysyneet poissa, mutta viimeisellä varjoisalla metsätaipaleella ne kyllä löysivät jälleen tiensä kiusaksemme.

Matkaa toiselle retkipäivälle tuli hieman yli 7 km ja paikoitellen oli aika rankkaakin. Vanhimman pojan sanoin "ilman hyttysiä tämä voisi olla kivaakin". Omasta mielestäni oli toki kivaa hyttysistä huolimattakin.




Hieno reitti ja ilmeisesti yöpymispaikat melko kovassa käytössäkin. Reitti itsessään ei vaikuttanut kovin usein kuljetulta vaan ilmeisesti useimmilla on tapana ajaa auto metsätietä pitkin mahdollisimman lähelle yöpymispaikkaa. Reitti oli myös sen verran epätasainen, että yöpyminen teltassa ei ainakaan kovin hyvin onnistu muualla kuin laavujen vieressä ja karttaan merkityllä telttailualueella. Esimerkiksi Vähä-Musturin tulentekopaikan yhteyteen on lähes mahdotonta telttaa pystyttää. Valkeajärven rannan tulentekopaikalla se ilmeisesti jotenkin onnistuu, ainakin kohtaamamme perhe näytti siellä yön viettävän.