Tasan vuosi sitten starttasimme ystäväpariskunnan kanssa Padasjoen laivarannasta Ilvesvaellusreitille. Matkassa oli tällä kertaa vain kännykän kamera, mutta jotain kuvia tuli silläkin otettua.
Retki ei alkanut kovin hyvissä merkeissä, kun omasta rinkastani (joka oli äitini peruja lapsuusvuosieni partioajoilta) katkesi autosta nostaessa toisen olkaimen kiinnikkeet. Yleispätevällä ilmastointiteipillä mieheni sen kursi kokoon ja hymyssä suin valmistauduimme matkaan.
No, vieläkään ei retki käynnistynyt ihan kunnolla vaan kävelimme rannasta hyvän matkaa kohden Mainiemeä, kunnes tajusimme ettei meidän siihen suuntaan ollut lainkaan tarkoitus lähteä. Ei muuta kuin takaisin rantaan ja oikeaan suuntaan kohti Evon retkeilyaluetta.
Reitti kulki aluksi ihan kevyenliikenteenväylää ja sitten pitkin metsätietä. Metsätien varressa tapasimme varsin tuttavallisia nautaeläimiä.
Nuijamiehenkololta matka jatkui enemmän metsäisissä olosuhteissa kohti Taruksen retkeilyaluetta, jossa pysähdyimme ruokailemaan auringon kimallellessa kauniisti järven pinnasta.
Taruksen jälkeen kuljettiin Suomen pelastusalan keskusjärjestön koulutus- ja kurssikeskuksen Palotaruksen läpi, jonka jälkeen alkoi pitkospuutaival. Aurinko paistoi lämpimästi ja mieliala oli kaikilla korkealla.
Kuljimme Tarukselta Kelkutteenharjun läpi Vähä-Kelkutteen rantaan, jossa täydensimme juomavarastot kaivosta ja jatkoimme matkaamme kohti Koveroa, jossa pysähdyimme jälleen ruokailemaan.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli jäädä Evolle johonkin sopivalta vaikuttavaan paikkaan yöpymään, mutta houkuttelevia paikkoja ei oikein ilmaantunut ja aurinkoinen sää ja hyvä mieliala kannustivat jatkamaan aina vielä vähän matkaa, kunnes Kaupinsaaren laavulle oli enää niin lyhyt matka, että päätimme jatkaa sinne asti.
Reitti oli paikoitellen todella umpeen kasvanut ja risteyskohtien merkit niin kasvillisuuden peitossa, että ilman kunnollista Ilvesvaellus karttaa olisimme takuulla eksyneet.
Vajaa 2 km ennen määränpäätämme rinkkani toisenkin olkaimen kiinnikkeet pettivät ja melko väsyneenä ja vain äkkiä perille tahtovana roikotin rinkkaa yhdellä olalla ja pitelin toista olkainta kädellä paikoillaa. Ei hyvä idea...
Lopulta pääsimme kuitenkin perille Kaupinsaaren laavulle, joka oli kyllä melko unelma paikkana. Puro virtasi laavun kahta puolta ja käymäläkin oli varustettu peräti pehmustetulla istuimella. Ruoka maistui ja päälle keiteltiin pannukahvit ja paistettiin vielä lettujakin. Illan pimetessä nautittiin nuotion hehkusta eikä tainnut kenenkään tarvita kauheasti unta houkutella.
Aamupalaksi kaurapuuroa ja tuoreita mustikoita laavun ympäriltä. Rauhaksiin kamat kasaan ja kohti toisen päivän urakkaa.
Eilisen päivän ahnehditut kilometrit tuntui aika pian kaikilla kropassa ja 5 km:n patikointi Uusimyllyn laavulle tuntui jo lähes ikuisuudelta. Kamerakaan ei enää eksynyt loppumatkasta käsiin ja laavulla tehtiin päätös kulkea tietä pitkin mahdollisimman lyhyesti isomman tien varteen, jonne saatoimme opastaa noutoilmoitusta odottelevan esikoispoikamme.
Mitä tästä opimme? Pysyttele suunnitellussa kilometrimäärässä, vaikka sillä hetkellä tuntuisikin hyvältä jatkaa. Seuraava päivä ei ehkä onnistu yhtä hienosti. Toisaalta Kaupinsaaren laavu oli kyllä kokemisen arvoinen yöpymispaikka ja hieno vaellus koettiin kaikesta huolimatta. Ehkä seuraavalle kerralla Vääksystä kohti Evoa niin nähdään nyt väliin jäänyt pätkäkin.
Kiitos vaellusseurasta Minna & Janne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti