Suuntasimme Isojärven kansallispuistoon tiistai-iltapäivästä kera kahden nuorimmaisen. Pojilla ikää 9 ja ihan pian 6 v. Tyttö jäi kotiin, koska hän aloitti lukuvuotensa jo 10. pvä ja 13-vuotias poika jäi siskon hoteissa viettelemään kaverisynttäreitä yökyläilyn merkeissä.
Matkaan lähdettiin Heretyn pysäköintialueelta ja yöpymispaikaksi olimme valinneet Vahterjärven. Lähteissä ihmettelimme kyltin osoittamaa matkaa määränpäähän. Olisi varmaan pitänyt paikkaansa toiseen suuntaan kierrettäessä. Me kuljimme kuitenkin Latokuusikon kautta ja matkaa tuli reilu 5 km.
Alkupätkä oli helppokulkuista hiekkatietä, joka Kannuslahdelle haarautuvan risteyksen jälkeen muuttui pienemmäksi metsäpoluksi. Kannuslahden keittokatokselle pääsee siis hyvin kulkemaan myös rattaiden kanssa.
Välillä puiden lomasta pilkotti Kannuslahden rannat, mutta pääsääntöisesti polku kulki metsän siimeksessä paikoitellen hieman haastavammissakin maastoissa.
Hieman syksyn merkkejäkin oli jo havaittavissa.
Matka taittuu lasten kanssa helposti, kun sopivin väliajoin repusta löytyy pientä välipalaa. Meillä tuo välimatka on vakiintunut n 2 km/1 h patikoimiseen. Välipaloina kannamme mukana myslipatukoita (yleensä itse tehtyjä, välillä kaupasta ostettuja), pussikiisseleitä (Mehukatti tai vauvanruokahyllystä löytyviä) sekä snacksipusseja, joihin on laitettu cashewpähkinöitä, rusinoita sekä tummaa suklaata pari palaa 6 osaan pilkottuna.
Majavien työmaan vuoksi reitti oli ohjattu kiertotielle. Kovin kostealta suoraan jatkuvakaan polku ei kyltin kohdalla vaikuttanut, mutta kuopus teki päätöksen, että mennään kallion kautta, kun kerran niin käsketään. Melkoista nousua kivikkoisessa maastossa oli ja paikoin myös vastaavasti jyrkkiä laskuja. Hienosti kuitenkin selvittiin ja nautittiin näkymistä.
Pieni mies tähyilee metsän ihmeitä. Aarre löytyi kuitenkin tällä kertaa maasta ja siihen sen myös jätimme. Kuva riittää muistoksi.
Kalliokierroksen jälkeen avautui eteemme Hevosjärven rannat ja pian pääsimme ihailemaan myös majavien aikaansaannoksia.
Kansallispuiston esitekarttaan hieman hämäävästi sijoitettu Latokuusikon paikka sai meidät jatkamaan hieman suunniteltua pidempää reittiä kohti Vahterjärveä, kun jatkoimme majavapadolta opaskylttien mukaan karttaa sen tarkemmin tutkimatta. Tämä kierros taisi olla olosuhteiltaan ehkä retkemme haastavin pätkä ja vaikutti melko harvoin kuljetulta. Polku oli paikoin aivan umpeen kasvanut ja isoja puunrunkoja joutui ylittämään useampia matkan aikana. Lapsille melko haastava puronylityskin reitille osui. Kuivina onneksi selvittiin ja seuraavaan risteyskohtaan päästessämme meidät saavutti samalle reitille osunut nuoripari koiransa kanssa. Annoimme heidän mennä edellä ja jatkoimme matkaa vasta pienen evästauon jälkeen.
Latokuusikon kierroksen jälkeen meno hieman helpottui ja lasten taivaltamiseen uutta intoa toi isojen lohkareiden muodostamat käytävät, joita oli kiva käydä tutkimassa.
Metsästä tupsahdettiin lähes suoraan Vahterjärven rantaan nuotiopaikalle ja hetki meni ihmetellessä, oliko paikalla ollut hirsirakennelma (ei tullut otettua kuvaa, mutta lähinnä tyhjältä puuvarastolta näytti) paikalle merkitty laavu. Pieni vilkaisu ympäristöön paljasti kuitenkin laavun sijaitsevan vasta pienen matkan päässä kallion päällä. Laavun takana olevan puuvaraston oviaukossa oli nimikylttikin. Ilta-aurinko kimmelteli vielä järven pinnalla ja laavulla oli paikalle saapuessamme pariskunta evästauolla. Kertoivat jatkavansa matkaa takaisin kohti Kalalahden pysäköintialuetta, josta olivat Hirvivuoren kautta Vahterjärvelle tulleet. Muita ei illan aikana paikalla näkynyt ja päätimme majoittua laavuun. Ruuan jälkeen paistettiin tietysti iltapalaksi lettuja. Lettupannu oli unohtunut kotiin, mutta hyvin tuo retkikeittimen pannullakin hoitui. Myöhemmin kyllä hoksasimme laavun seinältä löytyvän myös valurautapannun.
Pikkupoikien lempipuuhaa; hehkutetaan keppiä ja kuunnellaan kuinka se sihahtaa veteen työnnettäessä. Periaatteessa tulella ei leikitä, mutta tämä leikki meillä on pojille sallittu.
Laavulla istuessa pojat huomasivat vastarannalla puiden kaatuneen aivan tiipiin muotoon. Luonnon omaa taidetta. Pimenevässä illassa kauneinta taidetta on tulenliekit nuotiossa.
Poikien elämän ensimmäinen yö laavussa sujui hyvin ja aamulla noustiin virkeinä kauniiseen auringonpaisteeseen. Päätimme jättää suurimmat kantamukset laavulle ja käydä kiertämässä vain eväsreppujen kera kierroksen Kalalahden ja Lortikan kautta takaisin Vahterjärvelle. Edellisenä iltana laavulla tapaamamme pariskunta kertoi lyhyemmän polun Kalalahdelle olevan todella vaikeakulkuinen eivätkä suositelleet sitä lasten kanssa kuljettavaksi. Päätimme kuitenkin ottaa riskin eikä reitti sitten meidän mielestämme kovin hankala missään kohtaa ollut. Isompi pojista kyseli jatkuvasti, että milloin se hankala pätkä alkaa. Korkeuseroja toki oli jonkun verran ja painavien kantamusten kanssa polku olisi varmasti aika vaativa, mutta kyllä tämä joka tapauksessa oli helpompi pätkä kuin edellisen päivän Latokuusikon kierron.
Viimeinen pätkä ennen Kalalahden tulipaikkaa olikin sitten jo varsin helppokulkuista polkua. Itse laavua emme Kalalahdesta löytäneet ja kuvittelimme olevamme vielä väärässä paikassa ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Muutaman sadan metrin päästä tajusimme kyllä, että kyllä sen olisi pitänyt olla oikea paikka, mutta emme enää takaisin viitsineet kääntyä. Lapsille repusta välipalaa ja päätettiin jatkaa Lortikkaan asti makkaranpaistoon.
Polku kohti Lortikkaa kulki jälleen vaihtelevissa maastoissa ja luonto tarjosi paljon ihmeteltävää. Juuri ennen rantaan saapumista kujettiin kahden korkean kallion välissä.
Ensin aukesi eteemme Lortikan varauskämpän pihapiiri ja saimme hieman apua nuotiopaikan löytämiseen. Kämpältä nuotiopaikalle kulkikin jälleen varsin hyvä hiekkatie. Lortikan pysäköintialueeltakin pääsee siis helposti nuotiolle vaikka vaunujen tai jopa pyörätuolin kanssa. Nuotiopaikalla olikin jo tulet tehtynä parin nuoren miehen toimesta. Kesken syönnin taivas veti yllättäin pilveen ja taivaalta tuli vettä. Onneksi olimme taukopaikalla ja vetäydyimme puuvaraston suojiin. Kauaa ei sade onneksi kestänyt ja pääsimme kuivina jatkamaan matkaa.
Lopulta alkoi tuttu laavu häämöttää puiden välistä. Matkaa päivän aikana tuli taivallettua hieman vajaa 9 km. Näytti siltä, ettei laavulla ollut päivän aikana ollut kävijöitä, mutta melko pian sinne päästyämme alkoi väkeä virrata. Ensin tuli isompi seurue, puheesta päätellen ranskalaisia, joista yksi kävi englanniksi kertomassa, että ovat kesäleirillä ja kysyivät voivatko käyttää samaa nuotiopaikkaa. Päätyivät sitten kuitenkin tekemään omat tulet toiselle nuotiopaikalle ja pystyttelivät teltat sen ympärille. Illan aikana paikalle saapui vielä kolme henkilöä, jotka jäivät laavun ympärille myös yöpymään teltassa ja riippumatoissa. Illan aikana tuli vuoroin vettä ja vuoroin paistoi aurinko. Onneksi enimmäkseen kuitenkin jälkimmäistä. Paljon ei unta tarvinnut illalla houkutella koirankaan, joka kyllä pomppasi pystyyn aina, kun muut laavun ympäristössä majailevat liikkuivat nuotion ympärillä.
Iltapalaksi vähän herkkua. Mustikat alkoivat olla jo osittain ylikypsiä, mutta riittävästi saatiin kuitenkin kerättyä ihan laavun ympäristöstä.
Seuraava päivä valkeni poutaisena, mutta hieman pilvisenä. Nautimme rauhassa aamupalan laavulla ja hiljaksiin pakkailimme tavaramme kotimatkaa varten. Palasimme alkumatkan edellisenä päivänä kulkemaamme reittiä ja pojat huomasivat yön aikana ilmestyneen uusia jyrsittyjä puunrunkoja. Laavulla kanssamme aamiaista syöneet naiset kertoivatkin illan hämyssä nähneensä neljä majavaa paikalla. Päivän valossa emme majaviin törmänneet, vaikka kovin hiljaa koitimme kulkea.
Vaihtelevien maastojen jälkeen avautui kallion päältä hieno näkymä Kurkijärvelle. Ylitimme Kannuslahden sillan ja pysähdyimme hetkeksi lumpeita ihastelemaan. Pysähdyimme vielä Kannuslahden keittokatokselle syömään ennen viimeistä 500 metrin taivalta ja pitkää (1,5 h) automatkaa kotiin.
Vasta toinen maamme kansallispuistoista koettu, vaikka muuten paljon retkeilty onkin. Monta siis vielä jäljellä. Näiden kahden pienimmän kanssa retkeily on ainakin toistaiseksi todella mukavaa, kun hekin nauttivat siitä. Patikointia näiden kolmen päivän aikana tuli yhteensä n 19 km. Olemme tehneet lasten kanssa saman mittaisia retkiä kahdessakin päivässä, mutta kiva välillä vähän rennommallakin otteella. Harmi vaan, että useimpiin retkeilypaikkoihin on sen verran pitkä matka, että koulujen alettua on pidempiä retkiä hankala tehdä.
Muutama yön yli retki vielä toiveissa syksyn aikana ja sitten täytynee siirtyä päiväretkeilyyn pakkasten ajaksi.
Kuopus ehdotti retken jälkeen, että pitäisi rakentaa laavu omaan pihaan, kun laavussa näkee uniakin. Omassa sängyssä näkee kuulemma vain mustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti