sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mustikkaretki

Pakko oli palata Lapakistoon marjaämpäreiden kanssa seuraavanakin päivänä. Yöllä oli hieman satanut ja pieni sateen uhka oli koko päivälle. Reilu pari tuntia metsässä kuitenkin vietettiin auringonkin välillä pilkahdellessa pilvien raosta. Ja sitä mustikkaa tosiaan oli.


Melko helposti saatiin täyteen neljä kilon jogurttiämpäriä. Mukana olleet nuorimmaiset keräsivät yhteensä puolikkaan ämpärin, josta kuopuksen osuus taisi olla kourallinen.


 Pojat keskittyivät ennemmin juoksentelemaan pitkin metsää ja vakoilemaan aikuisia. Hieman kovaäänisiä vakoilijoita kylläkin.


Reilu litra menee mustikkaa jogurttiämpäriin, kun neljästä täydestä ämpäristä tuli 5 litraa pakastettavaa mustikkaa. Laskeskelimme, että meillä kuluu vähän viikosta riippuen 1-2 litraa mustikkaa viikossa, eli muutama reissu pitänee vielä tehdä, että talvi taas selvitään...


Pikku poikien marjat päätyivät juuri omaan kotiin muuttaneen esikoisen tupaantuliaispiirakkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti