perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ilmajoen ihmeitä

Toinen päivitys heinäkuisesta kesälomaretkestämme Pohjanmaalle. Majailimme siis kaverin pihassa Ilmajoen Pojanluomalla telttoinemme. Ensimmäinen Ilmajoen retkemme suuntautui ihan kävely- ja pyöräilyretken muodossa kylän koulun, Neiron koulun, pihaan. Matkalla nautimme kauniista maalaismaisemasta.





Koulun pihasta löytyy erilaisia aktiviteetteja muksuille. Päiväkodin pihalla näkyi muutama lapsi hoitajan kanssa ja koulun laattapihalla pyörineen muutama vanhempi poika, mutta muutoin paikka oli hyvin rauhallinen ja hiljainen.




Leikkipaikalla kuuluva kohina kiinnitti huomioni ja aidan takaa paljastuikin virtaava puro. Tien toisella puolen oli lukuisia hevosia laitumella. Tässä vain osa niistä, aitaukset jatkuivat vaikka kuinka pitkälle.




Toinen retki Ilmajoella tehtiin autolla keskustaan. Ensin vierailimme Namituvalla. Emme valitettavasti päässeet valmistusta seuraamaan, koska satuimme paikalle juuri tauon aikaan emmekä sitten viitsineet jäädä odottelemaan. Mikäli haluaa makeisten valmistusta seurata kannattaa soittaa etukäteen ja kysyä hyvää aikaa saapua.


Jo käytöstä poistunut makeiskone myymälän puolella sekä näkymä lasin läpi itse tehtaan puolelle.



Myymälän antimia


Namituvalta suuntasimme kohti Jaakko Ilkka muistomerkkiä ja Ilmajoen museota.

Sisään muistomerkkiin ei päässyt, mutta rautaportin välistä ihastelimme katon kuviointia.







Tässä kehdossa kerrotaan itsensä Jaakko Ilkan vauvana makoilleen. Viereisestä vitriinistä löytyy myös pariton saapas, jonka lappu kertoo kyseiselle miehelle kuuluneen.




 Muutamia erikoisempia löytöjä museosta. Pääosin museo sisältää vanhoja päivittäisesineitä, työkaluja ja joitakin huonekaluja.



Museon pihaan on siirretty vanhoja rakennuksia. Pihapiirin rakennuksissa on myös eri aihepiirien näyttelyitä, mutta ne jätimme tällä kertaa kiertämättä. Museoalueen välittömässä läheisyydessä on Ilmajoen musiikkijuhlien näyttämö Kyrönjoen rannassa.



Pienen visiitin teimme myös Yli-lauroselan talomuseoon, jonka kahvilassa nautimme päiväkahvit sillä välin, kun lapset metsästivät Pokemonejaan pitkin pihoja. Päärakennuksessa oli muutama entisajan henkeen kunnostettu huone ja yläkerrasta löytyi pieni kirpputori. Piharakennuksiin emme tutustuneet.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti